Takaisin elokuvan tietoihin | Beloe solntse pustini |
---|
Tästä Keski-idän westernistä, eli Keski-Aasian trilleristä, joka kertoo punaisen armeijan taistelusta baskien kanssa, tuli kulttielokuva, mutta myös yksi kaikkein rakastetuimmista elokuvista joillekin sukupolville. Kaikki venäläiset kosmonautit katsovat ehdottomasti, muodostuneen perinteen mukaan, tämän elokuvan ennen lennolle lähtöään. Tämän elokuvan hyvän menestyksen takia syntyi käsite kotimaisesta/venäläisestä easternista. Kotiutettu sotamies Fjodor Suhov kulkee erämaan halki, päämääränään oma kotikylä. Ympärillä riehuvat kuitenkin Abdullahin roistojoukko. Suhoville uskotaan saattaa perille roistopäällikön haaremi: Abdullah suunnitteli surmaavansa naisensa, jotta he eivät pääsisi vapauteen. Abdullahin kädestä kuolee Suhovin kumppani, nuori sotilas Petruha. Mutta kaikkein ratkaisevimmassa tilanteessa Suhovin apuun rientävät entinen tullimies Verestshagin sekä köyhä Said. |
Jyväskylän yliopiston kielikeskus, PL 35 (Oppio), 40014 Jyväskylän yliopisto.
Puh. 014-260 3750, Fax 014-260 3751
© Kielikeskus, kaikkinainen lainaaminen ilman kielikeskuksen lupaa kielletty. (Ylläpito)